Tähän kirjaan olen koonnut reflektiopäiväkirjani lukuvuonna 2014-2015 suorittamistani opinnoista Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettajakorkeakoulussa. Reflektiopäiväkirjaani olen kirjoittanut ja valokuvannut niin oppimiani kuin myös pohtimiani asioita, jotka ovat nousseet esille opintojen lähipäivillä.

Ensimmäisestä lähipäivästä päällimmäisenä jäi mieleen se, että aikalailla jokaisessa oli havaittavissa jännitystä. Mielikuvani itsestäni kokeneena esiintyjänä ja opiskelijakollegoista kokeneina opettajina ja kouluttajina koki jo muutoksen huomatessani kaikkien olleen hieman jännisttyneitä. Niinpä niin, kaikilla on oikeus jännittää uusien tilanteiden ja ihmisten edessä. Raija sanoikin, että tämä hetki tulisi muistaa ja tallentaa korvien väliselle kovalevylle sitä päivää varten, kun kohtaa uudet opiskelijat. Sen teen.
Päivien aikana opintojen rakenne alkoi hahmottua. Termi osaamisperusteinen opetussuunnitelma tuntuu jo nyt järkevältä, kuin myös luokkatilojen uudelleen järjestely. Nuorisotyössä pidetään usein huoli siitä, että nuorille tehdyt tilat ovat viihtyisiä ja kynnys sinne tulemiseen matala. Tätä samaahan voidaan mainiosti soveltaa myös koulumaailmaan. Itse ainakin aion tammikuussa aloittaessani opetusharjoittelua Vaasan ammattikorkeakoulussa laittaa oppilaat istumaan rinkiin tai u-malliseen järjestykseen - ilman pulpetteja. Alkuperäinen ajatukseni osallistavasta otteesta opetuksessa sai tukea mm. osaamisperusteisen opetussuunnitelman myötä.

Mikä riemu ja onnenleimahdus olikaan rinnassa, kun ymmärsin että tässä koulutuksessa luovuus on valttia. Viime vuosina olen tehnyt gradun lisäksi pelkästään yliopisto-opintoja ja toisenlainen oppiminen on alkanut jopa unohtua. Tällä kertaa ei tarvitse käyttää aikaa tieteellisen tekstin tuottamiseen ja pilkun viilaumiseen, vaan jopa videointi on sallittu dokumentointikeino. Ihanaa!! Olen niin oikeassa paikassa! :D

Päivien anti oli taas suuren suuri. En tiedä mikä on parasta. Sekö, että oppii itsestään ja omasta keskeneräisyydestään, vai se, että alkaa saamaan uusia metodeja ja ryhmä alkaa ns. sulamaan. Tänään oli meno jo niin hienoa, että oksat pois. Vaikka oppimispiirimme on tehokas ja toimiva, oli TOSI mielekästä tehdä tehtäviä myös muiden ryhmäläisten kanssa ja samalla tutustua myös tähän ryhmämme äijävoimaan eli insinööripuoleen yhteisen tehtävän kautta.
Santerilla oli loistava metodi, jonka hän esitteli päivän päätteeksi. Kaiken lisäksi hän esitteli tämän niin innokkaasti, että sai koko ryhmän ehdottomasti mukaansa alkukangerteluista huolimatta. Opettajan oma into ja mielenkiinto asiaan on näköjään äärimmäisen tärkeää. Se puhaltaa intoa ja oivaltamisen onnea koko ryhmän toiminnassa.

Santerin harjoitus meni suurinpiirtein näin:
• Ryhmä jaettiin kolmen hengen pienryhmiin, joista tuli kotiryhmä.
• Jokainen ryhmänjäsen sai lapun, jossa luki solmun nimi.
• Tehtiin uusi ryhmäjako solmujen mukaisesti. Näissä ryhmissä opeteltiin yhdessä kirjallisten ohjeiden avulla kyseisen solmun teko.
• Paluu kotiryhmään ja oman somun opetus muille kotiryhmän jäsenille.
Uusia termejä tuli myös yltäkyllin, kuten opettajan teoriakäytäntö, taktillinen oppiminen, myös behaviorisminen, kognitiivinen ja konsturktiivinen oppimiskäsitys avautuivat luovin keinoin. On niin mahtavaa olla mukana opinnoissa, joissa luovuus on sallittua. Tunne siitä, että olen oikeassa paikassa, kasvaa entisestään. Itsestään oppii koko ajan. Oppimispiirissä täytyy opetella jarruttelemaan omaa innokkuuttaan, ettei jyrää toisia alleen. Ellei jarruttele, jäisi toisilta oppiminen. Tämä on kuitenkin haastavaa, sillä olen viime vuodet puurtanut itsekseni omaan tehokkaaseen tahtiini yliopistolla tieteellisiä tuotoksia. Koko ryhmän toiminnassa oppii myös koko ajan. Olin aivan varma tehdessäni behaviorismista esitelmää, että kaikki tuntevat ja tietävät Pavlovin koirakokeet. Ilmeistä päätellen näin ei ollutkaan. Harmi, etten kysynyt asiasta ryhmältä. "Kuinka monelle Pavlovin koirakoe on tuttu?"

Nyt tuntuu muutenkin siltä, että aletaan pääsemään asiaan. Ensi kerralla perehdytään siihen, miten opintokokonaisuuksia suunnitellaan. Tätä olenkin eniten jo odottanut, että saisin mahdollisimman hyvät eväät tammikuussa alkavaan työrupeamaani VAMK:ssa. Innolla jo odotan tätä. Kaasua, kaasua, että tulee valmista!

Onpas ollut niin haipakkaa näiden opintojen ja muun elämän suhteen, että nyt vasta ehtii kirjoittamaan oppimispäiväkirjaa puhtaaksi tänne Optimaan. Ohessa kuva muistiinpanoista, joita lähipäivillä paperin reunaan raapustelin siinä toivossa, että jotain asiaakin tänne muistaisin kirjoittaa.
Jotenkin Sonjan puheevuoro ammatti-identiteetistä jäi tämän noviisiopen päähän pyörimään. Siirtymä vapaa-aika puolelta koulutuspuolelle oli oikeastaan jo useampia vuosia sitten siirtyessäni nuoriso-ohjaajan työtehtävistä MLL:n hanketyöhön, jossa kouluttaminen oli keskeistä. Silti pistää miettimään se, että työssä (johon toivon työllistyväni) roolini muuttuu ei voi sanoa vakavampaan suuntaan, mutta kuitenkin olen nuorten edessä opettaja - en ohjaaja. Maisteriopintojen kautta siirtymä käytännönosaajasta teoriaosaajaksi on ollut melko kivuton ja luonteva siirtymä. Opeopintojen aikana on ollut niin vapauttavaa huomata, että työtä voi tehdä niin luovasti kuin itse haluaa. Edelleen, just mun juttu!! :D
Meidän opiskelijaporukan ja tehokkaan oppimispiirin ihmisten erilaiset taustat ovat avanneet jälleen kerran maailmaa. (Enpä tosin ole koskaan itseäni suppeamieliseksi mieltänyt, anyway...)

Kokeilin sormiharjoittelussa jälleen kerran ryhmän rajoja ohjaamalla heille rytmiharjoittelun, vaikka muistissa oli erittäin tuoreena vielä edelliskerran katastrofi tanssi-harjoitteesta kognitiivisen oppimiskäsityksen yhteydessä. Tanssimaan saatiin muutamia alun kankeuden jälkeen, nyt voisin puhua erävoitosta nähtyäni insinöörit ja sosiaalityöntekijän iloiset ilmeet heidän taputtaessaan yksinkertaista rytmitystä Jaakko kullan alle. Vaikka palautteessa juuri kukaan ei pitänyt tästä harjoituksesta, huomasin monella nämä iloiset ilmeet ja punan poskilla. En lannistu lyttäävästä palautteesta, jatkan ihmisten "kiusaamista" omalla tyylilläni ilmaisun eri keinoja käyttäen. :D
Yksi tärkeä asia vielä lähipäiviltä: täytyy muistaa miten asiat ilmaisee. Raija antoi kipakkaa palautetta siitä, etten saa sanoa "Jos teitä kiinnostaa, käykää katsomassa lisätietoa täältä..." Ok, oikeassahan tuo. Ja Mikaelin viesti sormiharjoittelusta "Älkää polttako itseänne loppuun" täytyy myös ottaa tosissaan. Kumma kun tuota olen saanut kuulla muualtakin.. Jarruajarrua. ;)

Joulukuun lähipäivien aikana käsiteltiin laajasti yrittäjyyttä ja yrittäjyys-kasvatusta. Tätä tuleekin tänä päivänä joka puolelta tuutin täydeltä. Ilmeisesti joku viisas on löytänyt tavan, jolla saataisiin Suomi nostettua pois pitkittyneestä talouslamasta. Itse olen hieman karsastanut yrittäjyyttä ja yrittäjäksi ryhtymistä, toisaalta kuitenkin minulla olisi monta yritysideaaa, joita voisin lähteä toteuttamaan. Nyt kun en vielä ole kokopäiväisesti työelämässä, olisi mahdollista kokeilla siipiään. Kuitenkin mietityttää, olenko valmis ottamaan niitä riskejä, joita yrittäjyys ja sen mukanaan tuoma epävarmuus mukanaan tuovat.
Monet ryhmämme miesjäsenistä kertoivat päivien aikana kokemuksistaan yrittäjänä. Tämä oli mielenkiintoista ja mielekästä. Mieleenpainuvaa oli tehtävä, jossa jokaisella oppimispiirillä oli samat ns. kotitehtävät mutta vapaat kädet toteuttaa ne. Miten erilaisia tuotoksia tästä saatiin! Tulen varmasti käyttämään vastaavaa työtapaa tulevassa opetusharjoittelussani. Ajattelin etukäteen, että jokainen ryhmä toistaisi samoja asioita mutta näin ei ollutkaan. JOkaisella ryhmällä oli oma viestinsä ja oma tapansa tuoda ne esille aina meidän videosta powerpoint-kalvoihin ja Säveltäjien ryhmäkeskusteluihin.

Ryhmäytyminen on tärkeää ja se tuli lyhyesti esiin Kristiinan sujuvassa esityksessä (sormiharjoittelu). Myös Roni piti turvallisuus-aiheisen sormiharjoittelunsa. Molemmat aiheet saivat mielestäni aivan liian pienen painon lähipäivien aikataulujen niukkuuden vuoksi. Itsekin nuoriso-ohjaaja taustainen ryhmäyttäjä olen samaa mieltä, että ryhmien tai luokkaryhmien ryhmäyttäminen on äärimmäisen tärkeää. Kuitenkaan sitä ei saisi mielestäni siirtää liikaa koulun ulkopuolisen tahon vastuulle. Aivan liian usein (ainakin täällä Vaasassa) kuulee, että "onhan meidän oppilaat ryhmäytetty, meillähän oli viime syksynä yksi ryhmäyttämispäivä". Ok, ovathan nämä päivät tärkeitä, mutta ryhmäyttäminen ei saisi jäädä tähän vaan sitä tulisi jatkaa tasaiseen tahtiin läpi vuoden. Esimerkiksi erilaiset toiminnalliset harjoitukset ryhmäyttävät oppilaita, miksei niitä voisi ohjata ja toteuttaa yhdessä opetettavan asian kanssa? Nuorisoalalla puhutaan paljon nuorisotyön tarpeesta koulumaailmassa. Tämä teema puhuisi sen puolesta myös toisella asteella. Mikä ettei oma nuorisotyöntekijä joka kouluun, joka yhtenä keskeisinä työtehtävinä toteuttaisi ryhmäyttämistä sosiaalipedagogisessa viitekehyksessä.

Päivien parhautta olivat myös molemmat vieraat, jotka toivat terveisensä työmaailmasta S-ketjusta ja VAKK:sta. Oli mielekästä kuulla selkeiden esitysten kautta, miten yrittäjähenkisyys todentuu niin koulu kuin myös yritysmaailmassa. Asiantuntevat ja selkeät esitykset.
Lähipäivien aikana keskusteluissa vieraili kansainvälisyys, jota haluaisin enemmänkin sisällyttää opiskeluihin. Olin hieman ihmeissäni siitä, että opettajat puhuivat kansainvälisistä opettajavaihdoista, kuitenkin ajallisesti kyseessä oli ainoastaan kuukauden mittainen ajanjakso. Kansainväliseen vaihtoon olisi kaikkien hyvä lähteä, oli se sitten kuukauden tai vuoden mittainen. Kuitenkin voidakseen läpikäydä kulttuurisokkiin liittyvät vaiheet, tulisi vaihtoaika olla vähintään vuoden mittainen. Siinäpä sitä oppiikin itestään, saa kulttuuri- ja suvaitsevaisuuskasvatusta sekä kartuttaa kielitaitoaan. Kansainvälisyydessä ylitse muiden on avarakatseisuus, jota ei kotikonnuilla paljoa kartuteta.

Seinäjoen lähipäivistä ensimmäinen tarjosi tuhdit luennot liittyen oppilaitosten rahoitukseen, yrittäjyyteen, tulevaisuuteen ja arviointiin liittyen. Minulle avautui rahoituksen maailma. Se, miten opiskelijoiden opintojen eteneminen vaikuttaa koulutuksenjärjestäjän valtionosuuteen ja miten erilaisia kehittämisprojekteja rahoitetaan mm. ESR-rahoituksella. Päällimmäisenä mieleen jäi opettajien vastuu siihen, että opiskelijat viihtyvät koulussa ja veisivät opintonsa loppuun. Valmistuneista opiskelijoista kun saadaan myös lisärahaa koulutuksenjärjestäjälle.
Päivän termeinä mieleen jäivät monialaisuus vs. moniammatillisuus sekä yrittäjyys (jälleen kerran) ja monialainen yrittäjyys. Aikaisemmin ajattelin yrittäjäksi ryhtymistä oman yrityksen perustamisena, mahdollisuudet monialaiseen yrittäjyyteen avautuivat tämän päivän aikana.

Arvioinnin tärkeys ja sen mahdollisuuksista keskusteleminen oli avartavaa ja opettavaista tällaiselle noviisi-opetajalle kuin minä. Oli selkeyttävää ajatella arviointia jo osana kurssisisällön suunnittelua, eikä erillisenä asiana, jota pohditaan kurssin aikana tai kurssin jälkeen arvosanojen muodossa.
Nostan vielä erikseen tähän esille suullisen palautteen tärkeyden opiskelijoiden motivaation ja oppimisen ylläpitämisessä ja myös oppimisen näkökulmasta. Arvosana kun ei vie oppimista eteenpäin, se kun annetaan kurssin päätteeksi.
Lisään vielä edelliseen muistoja ja termejä päivien antiin liittyen:
• innovaatiopäivä, fyysisesti jossain muualla kuin koulun tiloissa / perinteisessä oppimisympäristössä
• opettajan ohjaava arviointi vie osaamista eteenpäin, palautteen perustelut on hyvä hakea opintojakson osaamistavoitteista
• opiskelijan itsearviointi on tärkeää, mutta ei ulotu opettajan arviointipäätökseen
• Oppimisprosessi (sis. palaute) tärkeämpää kuin tulos!!

Lähipäivien aikana keskusteltiin paljon erilaisista oppijoista ja tehtiin pikasukellus erityisopetuksen maailmaan. Olen työskennellyt useita vuosia erityislasten ja -nuorten kanssa erilaisissa toimintaympäristöissä sekä opiskellut avoimesa yliopistossa Erityispedagogiikan perusopinnot 25op, joten minulla oli jo jonkinlaisia ennakko-odotuksia liittyen näiden päivien sisältöön. Päivien anti oli siitä huolimatta suuri, sillä erityisesti erilaiset oppijat ja niiden läpikäynti tapahtui minulle uudesta näkökulmasta. Termit Punahilkka ja Auringonkukka saivat uudet merkityksensä monipuolisten esitysten kautta.
Päivät päättyivät aiheeseen, joka jäi mielen päälle kotiin lähtiessämme. Kouluampumiset-aiheena pysäytti veret varmasti kaikilla, kuitenkin aihetta lähestyttiin rakentavasti. Aiheen esilletuonti oli tarpeellista, valitettavasti. Vastaaviin tilainteisiin ei ole mahdollista täysin varautua etukäteen, mutta pohjatyö antaa mahdollisia työvälineitä ennaltaehkäisyyn ja toimintamalleja, mikäli joskus joutuu kohtaamaan vastaavanlaisen katastrofitilanteen. Toivotavasti tämän aiheen käsittely jää näille lähipäiville meidän kaikkien osalta.